Opetus
Koulun opetukseen on sisällytetty niin bändisoittoa kuin yksilöllisempää soitinkohtaista opetusta. Teoriaopetusta ei ole myöskään unohdettu vaan sitä tuodaan esille käytännön esimerkein soiton lomassa. Lisäksi tulemme tietyin väliajoin pitämään äänityssessioita, joten oppilaat pääsevät tutustumaan myös studiotyöskentelyyn ja saavat itselleen muistoksi äänitteitä.
Opetuskerta kestää 1-1,5 tuntia, joka on huomattavasti pidempi kuin muissa vastaavissa kouluissa. Bändiopetuksessa on tärkeää panostaa yhteissoiton määrään, sillä ryhmässä muodostuu ajan kanssa omia tärkeitä näkemyksiä ja mielipiteitä. Ainoastaan treenaamalla bändi hioutuu yhteen ja saa onnistumisen elämyksiä.
Opettajana toimii Tomi Kostian, jolla on 12 vuoden kokemus bändisoitosta Suomen huippubändeissä (mm. Anna Eriksson, Tomi Metsäketo, Jari Sillanpää). Tomin oma instrumentti on koskettimet, mutta hän taitaa myös muut bändisoittimet (kitara, basso, rummut, laulu).
Band Factoryssa tulee myös vierailemaan Suomen huippumuusikoita antamassa soitinkohtaista opetusta.
Alustavien suunnitelmien mukaan opetuspäivät olisivat maanantai, tiistai ja keskiviikko. Pääsääntöisesti pyritään siihen, että Rajamäeltä tulevien opetus alkaisi heti klo 15.15 ja muiden klo 17.00 eteenpäin.
Lukukausimaksut
Syyslukukausi
- 14 opetuskertaa + materiaalimaksu 350€
Kevätlukukausi
- 18 opetuskertaa + materiaalimaksu 350€
Band Factoryssa on sisar- ja perhealennus -50€!
Syyslukukausi alkaa maanantaina 8.9.2008